Eeva-Liisa Puhakka
Sähköposti: eeva-liisa.puhakka@iki.fi
http://www.eeva-liisa.net/
Olen kiinnostunut käsitteistä tila vs paikka, ja muistin eri osa-alueista mm. kollektiivinen muisti, muisti kuvana, fyysinen muisti ja paikan muisti. Olen valokuvannut ja videoinut hylättyjä paikkoja ja taloja useamman vuoden ajan. Hylätyissä paikoissa voi tuntea ajattomuuden jälkeisen ikävystymisen; ei ole menneisyyttä, ei tulevaisuutta, eikä myöskään nykyisyyttä. Mitään muuta ei tule tapahtumaan kuin rapautuminen. Mitään ei voi tapahtua, mutta toisaalta kaikki on mahdollista. Hylätyt talot toimivat muusana mielikuvitukselle, luovat monia mahdollisuuksia menetyille tai tietoisesti unohdetuille muistoille.
Käytännössä taiteen tekemiseni lähtee kiinnostuksestani vanhoihin esineisiin ja tarinoihin, unohdettuihin asioihin ja paikkoihin, ja näiden unohdetuista ja laiminlyödyistä merkityksistä, joita käytän pohjana omassa taiteessani, joka voi toteutua niin installaationa kuin maalauksinakin. Teorian tasolla olen tutkinut, mikä on paikan merkitys, mitä on muisti, ja onko paikalla muisti. Mielenkiintoinen suhde on myös muistamisella ja unohtamisella. Täytyykö meidän unohtaa kyetäksemme muistamaan? Voiko onnellisen muistin/muistamisen rinnalla olla onnellisia unohtamisia? Voimmeko juhlia kadotettuja tapahtumia ja unohdettuja asioita?
Haluan installaatioideni katsojan unohtavan reaalimaailman ja kokevan olevansa keskellä fiktiota - sitä mitä he näkevät ja kokevat - sekä tilan fyysistä todellisuutta. Katsojan omat kokemukset ja muistot vaikuttavat aina siihen, miten he kokevat installaation.
Eeva-Liisa on kuvataiteilija Suomesta. Hänellä on kuvataiteen maisteritutkinto Valandin taideakatemiasta Göteborgin yliopistosta ja DI-tutkinto Teknillisestä Korkeakoulusta. Tällä hetkellä hän asuu Berliinissä. Hän käyttää välineinään videota, valokuvia, installaatiota ja uutta mediaa.
|
|
 |
|
Näyttelyt
- 2011
“What happens when nothing happens” installaatio. Yksityisnäyttely. 00130Gallery Project Room. Helsinki.
- 2010
"Keittiössä on parhaat bileet" ympäristötaideteos, LARU10, Helsinki.
“Talot” Jättömaa festivaali, kokeellinen taidefestivaali, Kouvola. Installaatio ja live-videoesitys.
“Utareet” ympäristötaideteos. Ars Sippola, Kouvola.
- 2009
"Early One Sunday Morning Everything Outside" kuva-, ääni- ja tilainstallaatio, "Variables of Attraction", maisteritutkinnon lopputyönäyttely, galleria Rotor 1, Valand, Göteborg.
- 2008
"Milk machine" installaatio, "Animal therefore I am" ryhmänäyttely, galleria Rotor 2, Valand, Göteborg.
" Välillä" ryhmänäyttely (Lautta-taiteilijaryhmä), valokuvia, galleria Ruutikellari, Hamina.
"I see tree in this world" installaatio, "Reinventing the Television" ryhmänäyttely, galleria Rotor 2, Valand, Göteborg.
"Luontaisenkaltaisia" ryhmänäyttely, installaatio ja valokuvia, galleria Maa-tila, Helsinki.
- 2007
"Trälen" video installaatio, C:art:media talvinäyttely, galleria Rotor 1, Valand, Göteborg.
"Gray becomes green " video installaatio,"Dislocate - extracting meanings from individual sites and translating them into works of sound, image, installation and text”, ryhmänäyttely, galleria Konstepidemi, Göteborg.
"Maasta maalle" lopputyönäyttely, video ja maalauksia, Kaapelitehdas, Helsinki.
- 2006
"Yö Suomenlinnassa" ryhmänäyttely, mustavalkovalokuvia, Suomenlinnan kirjasto, Helsinki.
"Seksiä ja muuta sisustustaidetta" Taidekoulu Maan kevätnäyttely, valokuvia ja maalauksia, Nifca, Helsinki.
- 2005
"Suhteita" yksityisnäyttely, maalauksia, galleria Viileä Punainen, Helsinki.
"Viisi aistia" Taidekoulu Maa, ryhmänäyttely, maalauksia, Nifca, Helsinki.
"Pullopostia Suomenlinnasta" ryhmänäyttely, mustavalkovalokuvia, Kontupiste. Helsinki.
"Havaintoja 1" ryhmänäyttely, maalauksia. S-galleria. Helsinki.
Julkinen taideteos
Kehitysvammaisten lasten maalauksia siirrettynä Makkaratalon ”makkaraan”. Makkaratalo, Helsinki. Työryhmän jäsen.
Performanssit
Performanssiryhmässä “Kuu-Maa”.
- 2007
"Tarina väkivallasta" Naistenpäivän iltajuhla, Amnesty Suomi. Vanha ylioppilastalo. Helsinki.
- 2006
Lyhytelokuva performanssiryhmästä Kuu-Maa, tuottaja Gustavo Consuegra.
Avoimet ovet. Taidekoulu Maa. Helsinki.
Kallio kukkii-festivaali. Galleria Majakka. Helsinki.
Kansainvälinen performanssifestivaali, Kaapelitehdas. Helsinki.
- 2005
La-bas. Galleria Lasipalatsi. Helsinki.
Avoimet ovet. Taidekoulu Maa. Helsinki.
Koe!-festival. Galleria Majakka. Helsinki.
Faces-festivaali. Billnäs.
Kaapelitehdas. Helsinki.
|
|